Parhaita paloja Aitutakilta

Lento Suomeen on lähdössä tänään iltapäivällä ja nyt aamupäivästä on vielä hetki aikaa lisätä muutama kuva blogiin. Lopputilitykset voi kirjoittaa sitten Suomesta käsin. Tässä tulee kuitenkin parhaita paloja viimeiseltä viikolta paratiisisaarelta. 

Kaloja spottaamassa

Viimeisen kalastuspäivän huipennus

Snorklausreissulla vedenalaista elämää ihmettelemässä

Aitutaki on tunnettu jättiläissimpukoistaan

Suurimmat näistä painavat 250 kiloa!

Jännittäviä aikoja Aitutakilla

Kuluneeseen viikkoon on mahtunut paljon kaikkea jännää. Viime viikon loppupuoli meni vielä ihan ”tavallisissa lomakuvioissa”. Kävimme kalastamassa sään salliessa ja snorklailemassa kotirannassa. Aloimme päästä jo perille, miten asiat tällä saarella toimivat. Lauantai iltana kävimme herkuttelemassa Boatshed Barissa merenantimilla. Tilasimme seafood platterin ja saimme eteemme valtavan lautasellisen rapuja, simpukoita, paistettua kalaa, paikallista sushia eli ikamataa ja lisäkkeeksi valkosipulivoipatonkia, salaattia ja riisiä. Se oli herkkuillallinen! 

Sunnuntaina alko Elisalla vähän kurjemmat ajat.  Yhtäkkiä huomasin kärsiväni taas silmäoireista.  Kolmen päivän ajan yritin saada oireita pois samalla kun Mika kävi vähän kalassa ja oli minun silminä ja jalkoina auttamassa. Oireet eivät kuitenkaan lähteneet itsehoidolla eivätkä paikallisen yleislääkärin kautta hankitulla silmätipalla, joka Suomessa on auttanut vaivoihin. Silmä oli edelleen kipeä, punainen ja tuntui, että siellä oli koko ajan jotain ylimääräistä. Minua oli peloteltu koko sarveiskalvon irtoamisella ja tietysti nämä pelottelut tulivat väkisinkin mieleen…. Olo alkoi olla epätoivoinen. Paikallinen lääkäri suositteli ottamaan lennot takaisin pääsaarelle, koska siellä olisi vierailemassa seuraavana päivänä uusiseelantilainen silmälääkäri, joka voisi auttaa. Mika, joka oli urheasti parin päivän ajan pitänyt huolta minusta silmävaivaisesta, pakkasi kaikki tavaramme rinkkoihin. Varustauduimme siihen, että joudumme lentämään Uuteen-Seelantiin asti saamaan hoitoa tai pahimmassa tapauksessa takaisin Suomeen. Meille ei ole annettu kovin mairittelevaa kuvaa maorilaisesta sairaanhoidosta… 

Seuraavana aamuna otimme aamupäivälennon Rarotongalle. Kävi ilmi, että silmässä on virus. Uusiseelantilainen lääkäri arveli, että se on herpes simplex, joka yleensä ilmestyy huuleen. Tällä kertaa se oli nyt vain päässyt silmään asti. Saimme kuitenkin luvan jatkaa lomaa, vielä ei tarvinnutkaan lähteä kotimatkalle! Helpottuneina haimme lääkkeet apteekista, otimme seuraavalle aamulle lennot takaisin Aitutakille ja menimme hostelliin yöksi Rarotongalle odottamaan aamua. Oli aivan upeaa tulla eilen takaisin tänne paratiisisaarelle. Ja nyt osaa aivan eri tavalla olla taas kiitollinen terveydestään ja siitä että saa olla täällä lomalla. Olisi ollut tosi kurjaa lähteä täältä pois juuri kun pääsimme kiinni tämän saaren meininkiin. Mikakin on tyytyväinen, kun saa jatkaa kalastusta, vielä ei tarvinnut lähteä väkisin pois :) Ja kalassa hän on nytkin. Minä otan nyt muutaman päivän rauhassa ja keskityn muistamaan lääkkeet ja silmätipat, joita molempia otetaan viidesti päivässä. Sukeltaa en saa ja silmä pitää pitää puhtaana, muita rajoituksia ei onneksi ole.

Eilisiltana pääsimme jo kiinni lomatunnelmiin, kun kävimme naapurissa Tamanu Beachilla katsomassa paikallisten tanssiesitystä. Naiset ovat kyllä uskomattomia taitureita lantionpyörityksessä! Esitykseen kuului sekä naisten että miesten esittämiä tansseja. Lopussa mukaan haettiin turisteja katsomosta opettelemaan lantion pyöritystä ja polvien heilutusta. Tarjolla on myös paljon paketteja, jossa ”Island night” pitää sisällään sekä ruokabuffetin että shown. Meidän on tarkoitus testata sellaistakin tässä lähiaikoina, viimeistään Rarotongalla. Tässä kuva miesten tulishowsta.

Tamanu Beachin miehet vauhdissa

Eilen päästiin myös kokeilemaan paikallista ruokakulttuuria kokeilemalla kookospähkinän valmistamista. Meidän mökin vieressä kasvaa useita kookospalmuja ja niistä tipahtelee tasaiseen tahtiin hedelmiä alas. Kookosvettä olemme jo maistaneet, tällä kertaa Matrikin isännän Trevorin opastuksella teimme kookospähkinän lihasta raastetta. Se on tosi hyvää puuron, hilloleivän ja hedelmien kanssa!

Mika rouhimassa kookospähkinää

Viimeinen kuva on tämänpäiväiseltä kauppareissulta. Saari on hyvin pieni, tässä linkki karttaan. Kylän keskusta on pieni: muutama kauppa, posti ja toimisto, turisti-info, tori ja satama.  Olemme vuokranneet polkupyörät koko 25 päivälle, jotta saarella olisi helpompaa liikkua. Paikalliset käyttävät skoottereita ja pöristelevät tyytyväisinä niillä. Välimatkat eivät kuitenkaan ole pitkiä. Asumme saaren länsirannalla aikalailla keskellä saarta. Tästä kylän keskustaan on pari kilometriä, parhaalle kalapaikalle saaren pohjoisimpaan kärkeen noin kahdeksan. Ja kun ajalee rantoja pitkin, mäkiä ei ole. Saaren keskellä on kumpuja, korkein mäistä on 124 metriä meren pinnan yläpuolella.  Ainoa hankaluus pyöräilyssä tietysti on se, että kun on 30 astetta lämmintä ja aurinko paistaa täydeltä terältä, niin hikihän siinä virtaa! Nyt kuumuuteen on kuitenkin jo alkanut vähän tottua ja välillä onneksi (tosin ei kalamiehen onneksi) on pilvisempiäkin päiviä. Ihanaa nauttia näistä maisemista vielä pari viikkoa!

Aitutakin kylänraittia

Cookeilla viimein!

Päästiin onnellisesti Cookin saarille päivämäärärajan ylittämisineen – saimme yhden lomapäivän siis lisää! (Vielä ei tarvi ajatella sitä, että sama raja ylitetään toiseenkin suuntaan = se siitä ylimääräisestä päivästä :))

Aika Rarotongalla sujui leppoisasti oikein erikoisen hyvässä majoituksessa. Olimme varanneet mielestämme ihan perussetin ilman omaa kyökkiä jne., mutta paikalla odottikin iso huone keittiöineen ja pesuhuoneineen. Oli omituista ”omistaa” niin iso tila vanskissa asustelun jälkeen! Majoituksen mukavuutta lisäsi oma uima-allas sekä pihapiirissä kasvavat hedelmäpuut joita Elisa verottikin ahkerasti. Mikan herkkulistalle guava ei yltänyt…

Rarotonga on Cookin saarten isoin saari, onneksi  pääkylä Avarua oli näppärästi parin kilsan pyöräilyn päässä. Kylä ei todellakaan ole mikään Las Vegas, mutta lauantain tori oli kiva yllätys. Elisa löysi kauan kaipaamansa pareon ja Mika uuden t-paidan. Lisäksi on mainittava superhyvät mangot ja kylmät kookospähkinäjuomat! Illalla käytiin muutamilla mojitoilla Trader Jack´sin terdellä, Mika toki keskittyi spottailemaan kaloja, jotka pyörivät baarin valojen luomassa valokeilassa. 

Muuten aika Rarolla meni oikeastaan tekemättä mitään erikoista –  Elisa kävi pyörimässä metsässä ja Mika teki muutaman GT-perhon lisää. Sunnuntaina kiersimme fillareilla koko saaren sen reunoja myötäilevää, 32 kilometriä pitkää tietä pitkin. Kuumuudesta johtuen pysähdyimme pari kertaa snorklaamaan, oli mahtava seurailla monien eriväristen kalojen, sekä muiden otusten puuhasteluja noin 28-asteisessa vedessä! Lisäksi matkalta löytyi hyvä lounaspaikka, jossa burgereihin ihastunut Elisa sai kalapurilaisen johon oli käytetty Mahi mahia perus turskan sijaan. Muu aika käytettiin tehokkaasti hikoiluun kosteassa, reilun 30-asteen lämpötilassa!

Aitutakille saavuttiin maanantaina illalla juuri ennen auringonlaskua. Lentomatkustaminen oli kerrankin mukavaa koska Raron kentällä ei ollut jonoja, turvatarkastuksia eikä muitakaan äärimmäisen rasittavia säätöjä! Totutun turvaohjeistuksenkin korvasi kapteenin pyyntö laittaa turvavyöt kiinni. Tosin koneeseen ei olisi lentoemäntiä mahtunutkaan, sen verran pikkuisella potkurikoneella huristeltiin :)

 

Tiistaiaamun valjetessa oli mukava nähdä, että varaamamme majoitus oli juuri sellainen kuin haluttiinkin! Meidän möksä on ihan rantahiekalla palmujen keskellä, verannalla on pikkuinen pöytä ja pari tuolia ja pihassa on suihku, joka on aidattu jollain paikallisilla risuilla. Hiekalla tepastelee paljon coconut crabeja simpukankuorineen, katossa liikuskelee gekkoja ja rantavedessä loiskii pikkukaloja. Ei voisi ihminen paljoa enempää toivoa! Muutaman askeleen päässä ovesta on meri koralleineen, joten snorklausmestoja ei tarvitse kaukaa haeskella – toisin kuin tuoretta ruokaa Aitutakilta! 

Möksä

Ruoan ostaminen on tuottanut välillä turhautumista. Ensinnäkin kaikki on aikas kallista, mutta hankalinta on tuoreiden hedelmien ja vihannesten löytäminen. Onneksi majapaikkaamme pyörittävä pariskunta on kertonut mistä kannattaa mitäkin hakea, ettei ole tarvinnut ostaa esimerkiksi 2,5 dollaria/kipale maksavia tuontipäärynöitä J Ulkomuodosta päätellen paikalliset syövät lähinnä sipsejä ja limsaa, ja niitä saisikin edullisesti joka kaupasta. 

Keskiviikkona oli viimein aika päästä kalaan. Sovimme paikallisen kalamiehen, Ian Dolleryn kanssa treffit Boat Shed barille puoli yhdeksäksi, siitä oli määrä uida fläteille etsimään kauan kaivattuja bonefishejä. Oli onni päästä alkuun kalalle jonkun asiasta enemmän tietävän kanssa, minä kun en ollut koskaan aiemmin bonareita onkinut! Kalat on hankala nähdä, ne liikkuvat nopeasti, heitto pitäisi lähteä ripeästi ja uitto on varsin erilaista kuin mihin olen tottunut - vastaiskusta puhumattakaan! No, ensimmäisen kalan ottia en edes huomannut eikä tartutus osunut… Tovin kuluttua Ian oli kertoilemassa Elisalle vinkkejä ja Elisa saikin kalan ottamaan! Tosin jäipä Elisaltakin otti huomaamatta ja kala tartuttamatta :) Sillä välin olin spotannut bonarin pyrstön pinnalla vajaan parinkymmenen metrin päässä. Kala ei ottanut ensimmäisellä eikä toisella uitolla, mutta kolmannella heitolla kala pysähtyi perhon kohdalla, joten vastaiskukin oli helppo ajoittaa, kun näki otin. Kala oli melkoisen nopeasti nykäissyt jonkin matkaa pohjasiimoja, mutta hetken kelailun ja parin lisäsyöksyn jälkeen Ian tailasi ensimmäisen Aitutakin bonarini! Ei mennyt heti 10 paunaa rikki, mutta hieno, noin 7 paunainen oli mainio avaus Aitutakin kalastuksille. 

Urpo ja bonari

Päivän mittaan päästiin vielä heittämään muutamalle kalalle, mutta ei löytynyt vaadittua yhteistyökykyä niiltä fisuilta edes Ianin perhoihin. Päivää piristivät myös flätillä spotattu hieno iso merikilpikonna, sekä valtava GT, joka oli onneksi niin kaukana, etten heittänyt..

Tänään eli torstaina käytiin katsomassa, löytyiskö muilta fläteiltä bonareita. Vesi oli jostain syystä melkoisen sameaa valitulla alueella, joten spottailu loppui lyhyeen. Asiaan vaikutti myös se, että ihan lähellä näkyi kuinka trevallyt ajoivat pikkukaloja rantakivia vasten niin että vesi lensi. Pakkohan se oli bonarivehkeillä kokeilla miten äijän käy… Eipähän niillä oikein mitään tehty vaikka oli jarrut täysillä, sinne meni perukkeet ja perhot ekalla syöksyllä J Taisin puolivahingossa koukuttaa ihan ok-kokoisen Giant trevallyn (pidetään kovimpana urheilukalana maailmassa), joten bonarisetillä kyyti oli aika kylmää niin kauan kuin sitä kesti! No, saatan tovin päästä lähteä vähän eri vermeillä katsomaan saisiko revanssin, jossa ei anneta kalalle ihan niin paljon tasoitusta. Ensin kuitenkin avaamaan kookospähkinä, pari olutta kylmään ja nauttimaan lämmöstä! Kuvia on nyt varsin maltillisesti koska tää tolkuttoman hidas netti maksaa vain 10 dollaria tunti, josta 30 min meni näiden kuvien lataamiseen :)

Kotiranta

Jäähyväiset kärrylle!

Auto on nyt myyty!! Neljän päivän ilmoitusten levittämisen ja päivittämisen, sähköposti- ja puhelinrallin sekä lukuisten näyttöjen jälkeen Vanski löysi eilen uuden omistajan.

Tunnelma alkoi olla eilen aamulla jo hieman epätoivoinen, kun auto ei kaikista yrityksistä huolimatta kelvannut kenellekään ja aikaa myymiseen oli enää kaksi päivää. Tilanne muuttui nopeasti, kun saimme puhelinsoiton brittiläiseltä seilorihipiltä. Hän tutki hetken autoa, kysyi teknisiä tietoja, kävi koeajolla ja halusi ostaa auton. Saimme siitä vähän vähemmän kuin itse maksoimme, mutta olosuhteisiin nähden (siihen kuinka paljon autoja on tarjolla suhteessa vähäiseen ostajamäärään) tähän saa olla hyvin tyytyväinen. Tietysti oli haikeaa katsoa, kun kolme kuukautta meillä kotina ollut kaara hävisi nyt teille tietämättömille ja kohti uutta elämää.

Eilen iltapäivästä lähtien pääsimme vihdoin ja viimein turisteina kaupungille pyörimään. Auckland on samanlainen kansallisuuksien sulatusuuni niin kuin muutkin suurkaupungit. Kauppojen ja ravintoloiden kirjo on valtava... Me keskityimme satama-alueen kalastus- ja sukellusliikkeisiin sekä mukavaan panimobaariin.  Illalla täällä hostellilla oli vielä grillibileet, joten hilpeä tunnelma jatkui iltaan asti :) Tänään on luvassa lisää kaupungilla pörräämistä ja viimeisiä hankintoja Cookin saarten reissua varten. Huomenna vaihtuu maa ja seuraavat päivitykset tulevatkin sitten jo vähän erilaisista maisemista :)

Viimeinen viikko Uudessa-Seelannissa

Ihmeekseen tässä saa todeta, että reissu on vienyt meidät jo Uuden-Seelannin matkan päätepisteeseen Aucklandiin. Enää olisi pari päivää jäljellä ennen lentoa lauantaina Cookin saarille Rarotongaan.

Waitomon reissun jälkeen ajoimme siis Matamataan. Ideana oli saada vanski mahdollisimman nopeasti katsastettua, pikkuviat korjattua ja sitten taas jatkaa matkaa. Samalla tavalla kuin Suomessa, täälläkin autoon kannattaa hankkia mahdollisimman pitkä ”leima” ennen myyntiä. No, me siis toiveikkaina veimme auton katsastukseen. Ihmehän se olisi ollut, jos se olisi mennyt heti ensimmäisellä yrityksellä läpi. Saimme auton takaisin pitkähkön korjauslistan kanssa ja kuulimme, ettei kaikkia osia saa seuraavalle päivälle. Ajattelimme, että eihän siinä mitään, ollaan yksi päivä kalassa ja vesiputousjahdissa lähistöllä ja huolletaan sitten auto sitä seuraavana päivänä. Tuosta yhdestä odotuspäivästä ei vain tullut se tuloksellisin. Ensin ongimme jokea, jossa ei ollut kuin ihan pieniä sinttejä (ei kiinnostanut Mikaa pätkääkään…). Sitten ajoimme kuumuudessa vesiputoukselle vievän polun päähän nähdäksemme, ettei sieltä lirise alas vettä tippaakaan. Eipä kannattanut lähteä niitä katsomaan. Urhoollisesti jatkoimme matkaa katsomaan geysiriä, jonka olisi pitänyt syökseä kolmemetrisiä ryöppyjä maan uumenista, mutta löysimme surkuhupaisen pienen pulpauttelijan. Tässä palkinto 50 minuutin odottamisesta:

Geysirin huiman korkea ryöpytys

Odottavan aika on joskus pitkä...

Kaunis iltavalo Te Arohassa

Näiden Matamata-päivien ilo oli mukava campingalue hot springsien lähellä. Pääsimme altaaseen lillumaan 39 asteisessa vedessä iltaisin :) Ja autokin saatiin lopulta huollettua suunnittellusti ja matka jatkui toiveikkaana kohti rannikkoa. Tarkoituksena oli harrastaa vähän merenrantaelämää ja onkia king fishiä ennen Aucklandiin ajaamista. Löysimme mukavan paikan ja useampia kalastuspaikkoja, mutta kaloja ei vain näkynyt eikä kuulunut. Lauantaina vielä luontoäiti puuttui peliin ja katkaisi pitkään jatkuneen kuivan kauden ensin kuuroilla ja sunnuntaina jatkuvalla kovalla sateella. 

Merenrantakalliota itärannikolta

Ajoimme siis sunnuntai-iltana Aucklandiin ja asetuimme auton-myymis-valmiuteen. Mika on jo aikaisemmin laittanut ilmoituksia nettiin ja nyt aloimme saamaan myös kyselyitä ja pyyntöjä nähdä autoa. Elisa taas on kiertänyt keskusta-alueen hostelleita ja vienyt paperisia ilmoituksia ilmoitustauluille. Ainoa huono puoli tässä on se, että kesäsesonki on takanapäin ja autonmyyjiä on huomattavasti enemmän kuin uusia autonostajia. Nyt täytyy vain siis kärsivällisesti odottaa, näyttää autoa vaativille ostajille (jotka tietävät olevansa etulyöntiasemassa) ja joustaa hinnassa. Peukut pystyyn, että saadaan auto realisoitua ja lisää reissurahaa Aitutakille!

Waikaremoanasta Maan alle!

Heh, tekstit ovat tällä kertaa vähän erikoisessa järjestyksessä, mutta mitäpä sen on väliä! Sitäpaitsi, nyt on hankalampaa keksiä missä olemme olleet kalassa :)

Tongariron jälkeen siis suunnattiin Waikaremoanan maisemiin. Tarkoitus oli painella maastoon, mutta sääennuste muttui matkalla sen verran radikaalisti, että haaveet tramppaamisesta suunniteltuun kohteeseen oli syytä haudata. Viikon yhtämittainen, reiluhko sade ei olisi tehnyt reissusta muuta kuin hankalaa ja pahimmassa tapauksessa vähän jo vaarallistakin. Waikaremoanalle siis! Järvimaisema osoittautui todella hienoksi ja ympäröivä sademetsä oli näkemisen arvoinen. Järvi oli täynnä erilaisia tirppoja, kuten mustia joutsenia, jotka nahistelivat kuuluvasti pitkin päivää.

Ja joutsen oli musta..

Kalat eivät sensijaan olleet, ilmeisesti korkeasta lämpötilasta johtuen, kovinkaan yhteistyökykyisiä sillä ne kävivät vain tukistelemassa perhoja. Ylipäätään rannalta näki vain hyvin pieniä kaloja joiden onkiminen ei olisi ollut kovinkaan mielekästä. Eipä siis onkimisesta sen enempää tällä kertaa!

Waikaremoanalta ajeltiin Gisborneen. Matkalla kuskina ollut Mika pääsi tutustumaan paikalliseen alkometriin, jota EI oteta suuhun. Siihen sanotaan pienen matkan päästä nimi... Olipas ensimmäinen kerta kun Mika pysäytettiin ratsiaan missään päin maailmaa, edes Suomessa ei ole arpa koskaan osunut! Nollatuloksen jälkeen pääsimme jatkamaan yöpaikan etsintää. Gisbornessa on ns. freedom camping melko rajattua, mutta myöhäinen saapuminen pimeässä ja aikainen startti taas pimeässä takasivat sakoilta säästymisen. Täällä tosissaan on nykyisin kiellettyä viettää öitä teiden läheisyydessä ajoneuvolla, jossa ei ole vessaa ja vesitankkia (Self-contained vehicle). Aamupalatarvikkeet tuoreine sämpsyineen ostettiin paikallisesta minimanista eli Pak´n´savesta, take away-sufeet huoltikselta ja matkaa päästiin jatkamaan hyvissä ajoin.

Seuraava etappi oli Rotoroa haisevine hot springseineen. Suurimmat thermal activity-alueet on aidattu ja ne nähdäkseen on oltava valmis maksamaan yllättävän isoja summia taaloja, joten jätimme ne väliin. Aika erikoista peliä, että luonnon muovaavien kohteiden näkemisestä pitää periä moisia hintoja! No, keskustassa on puisto, jossa näitä haisevia lampia voi ihailla ilmaiseksikin.

Lämmin lähde Kauri parkissa

Ainiin, käytiin myös tutustumassa paikallisen panimon (Croucher´s tms.) tuotteisiin: Tasting tray sisälsi 4 olutta, joista kaksi oli ok ja kaksi tosi huonoja. Ei päässyt tämä panimo jatkoon.

Yöksi suhautimme läheiselle järvelle DOC:n leirintäalueelle, oli muuten hyvä paikka mutta sieltä ei saanut juomavettä. onneksi olimme täyttäneet uskollisen vesipännärimme ennen paikalle päätymistä, toisin kuin alueella ryyppäilleet nuoret turistit. Aamulla heille olisi ymmärrettävästi vesihuikka maistunut. Päätyivät juomaan järvestä - toivoimme yhdistelmää rapeli + ripuli :)

Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa kohti Waitomo caves:ja. Matkalla toki bongattiin vesiputous!

Marokopa falls

Olimme odottaneet näihin luoliin pääsyä jo pitkään ja maksoimme kiltisti sisäänpääsyn kaikkiin kolmeen yleisölle avoinna olevaan luolaan. Olihan uskomattomia näkyjä - glow wormeja, stalagmiittejä ja stalagtiittejä, varjoja, vesiputousten ääniä jne! Lyhyt briiffaus glow wormeista:

Fungus gnat-laji, jonka toukkavaihe on tämä bioluminesenssin ja erittämiensä rihmojen avulla saalistava glow worm. Aikuinen elää vain pari päivää ja käy munimassa luoliin tai varjoisiin rinteisiin, jollaisessa näimme näitä matoja aiemmin reissullamme. Sitten jokunen kuva luolista:

Tippukiviä, mittaa kertyy about 1 cm vuosisadassa

Glow wormit ongella

Tällä hetkellä olemme Matamatassa, jossa sijaitsee kuuluisa Kontu. Emme tulleet sen takia, vaan lähinnä huoltomaan auto siihen kuntoon, että saisimme sen katsastettua. Vanski onkin parhaillaan autokorjaamolla ja me kökimme kirjastossa nauttimassa ilmaisesta wifistä! Ajoitus ei olisi voinut olla parempi, takakontin lukitus meni nimittäin lopullisesti päreiksi juuri tänään.. Onneksi paikallinen katsastusmies vaikutti järkimieheltä: autossamme ei saisi olla takapenkkejä, joten hän sanoi laittavansa katsastusraporttiin ettei niitä siellä olekaan.. Nyt itseasiassa alkaa olla aika mennä kyselemään mien auton katsastuksen kävi - toivottavasti siellä odottelisi korjattu Vanski, että päästäisiin jatkamaan jo matkaa!

Wellingtonista Tongariroon

Yöpaikkamme keskellä Wellingtonia

Matkustimme siis lautalla Pictonista Wellingtoniin helmikuun viimeisenä päivänä ja siitä eteenpäin olemme kiertäneet täällä pohjoissaarella. Ensimmäinen velvollisuus oli pääkaupunkiin Wellingtoniin tutustuminen. Alku ei vaikuttanut hyvältä: olimme molemmat väsyksissä, päivä oli järkyttävän kuuma ja majapaikkamme Motorparkissa (ainoa vapaana ollut järkevänhintainen majoituspalvelu) ei hemaissut.  Onneksi Wellington näytti meille skeptikoille parhaat puolensa. Vierailimme Te papa-museossa, Uuden-Seelannin kansallismuseossa ja tutustuimme useampiin vaikuttaviin näyttelyihin. Sitten Mika päästettiin irti ja tiemme suuntautui yllätyksellisesti paikallisiin panimoihin ja craft beer-pubeihin. Illasta tuli siis varsin hauska! Saimme Garage project-panimosta jopa matkaan pullollisen olutta, jota ei ollut vielä edes myynnissä. Hyvää oli, oluessa käytetty shampanja-hiiva antoi melkoisen määrän eri makuja! Ja yöllä nukutti hyvin pienestä liikenteen melusta huolimatta. Seuraavana päivänä Vanski pääsi ansaitulle varikkokäynnille. Uusien jarrupalojen ja pyöränlaakerin kanssa oli hyvä jatkaa matkaa sisämaahan päin ja kohti Tongariron luonnonpuistoa.

Maisemia Wellingtonin satamasta

Mikan kullannuput rivissä

Tawhai falls

Tongarirossa meitä odotti paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää. Elisa pääsi bongaamaan taas vesiputouksia, kun käytiin ihmettelemässä Tawhai fallseja. Näiden päivien ehdoton hitti oli kuitenkin Tongariro alpine crossing. Tämä maailman hienoimmaksi päiväreissuksikin tituleerattu kävely oli kyllä kehujensa arvoinen, vaikka emme päässeetkään sitä kokonaan kiertämään. Mt Tongariro ja Mt Ruapehu olivat nimittäin olleet aktiivisia joulukuusta 2012 lähtien ja paikalliset viranomaiset olivat sulkeneet osan reitistä. Me näimme kuitenkin kaikki parhaat osat reitistä. Ja kapusimme aika ylös: Autoparkki 1100 mpy ja parhaimmillaan olimme lähes 1900 metriä merenpinnan yläpuolella. Oli aivan upeaa ihmetellä tulivuoria, niiden keskellä olevia pieniä kraaterijärviä ja ympärillä leijailevaa savua. Tässä parhaita kuvia reissultamme:

South Crater 1650 mpy

Mt Ngauruhoe eli Mt Doom (Lord of the Ringsista) 2287 mpy

Red Crater 1886 mpy

Emerald Lakes 1730 mpy

Illaksi ajoimme Taupo-järven rannalle palautumaan päivän kapuilusta.  Rannalta pystyi vielä seuraamaan savun nousemista kraatereista. Myöhemmin illalla järvi kylpi kauniissa auringonlaskussa :)

Mt Tongariro Taupo-järveltä käsin

Vähän kalastusta pohjoisessa

Kalastus pohjoissaarella ei toistaiseksi ole ollut kovin hääppöistä. Pitkään jatkunut sateeton jakso kuumine päivineen on saanut aikaan sen, että vedet ovat todella alhaalla ja lämpimiä. Jopa kylmyydestään kuuluisa Taupo-järvi oli niin lämmin, että siinä viitsi ihan kunnolla uidakin! ”Listalla” ollut BigO oli viisainta jättää väliin kokonaan, kalat ovat oppaiden mukaan nyt niin syvällä ettei kalastus ole kummoista. Kävimme sen sijaan onkimassa kuuluisalla Tongariro-joella, vaikka tapaamamme opas kertoi kalojen olevan erittäin passiivisia ja vaikeita. Arvelin tilanteen vaativan erikoistoimia, eli taas pidempää ja ohuempaa peruketta. Lopulta peruke lienee ollut noin 7 metriä pitkä, ei ollut tuulessa hääppöinen heitettävä dry & dropper-yhdistelmä! No, sain setillä pari noin 1,5 – 2 kiloista kirjolohta ottamaan oppaiden pyytäessä tyhjää. Toista kirreä syötiin antaumuksella kunnes löytyi muutama pahan makuinen loinen, joiden johdosta lounas vaihtui fish & chipseihin paikallisella snagarilla! (Oho, tulipas nimettyä joku paikkakin, tosin niin tunnettuja ettei liene väliä) :)

Pari metriä peruketta ja kuuluisa joki

Päätimme vaihtaa maisemaa muutaman sadan kilometrin ajomatkan päähän, jossa odottelisi trophy-kaloistaankin kuuluisa joki muutaman tunnin tramppamisen takana tietenkin! No, sääennuste toki muuttui täysin ajomatkaan kulutetun päivän aikana, ja sadekuurojen sijaan ennuste povasikin noin viikon yhtämittaista ropinaa.. Suunnitelma vaihtuikin nopeasti järvikalastukseen ja mahdollisesti toiseen, lyhyemmän kävelyn takana olevaan jokeen. Tässä joessa virtasi vettä ihan koko ämpärillinen tai maksimissaan kaksi, joten sekin jätettiin sikseen. 

Aivan joen alaosassa kuitenkin näkyi muutamia kaloja joista saimme osan ottamaan osan kaloista uidessa karkuun perhon havaittuaan. Koko ei ollut ihan tavoitteessa, mutta parinkin kilon kalat piristivät mieltä kummasti. Elisakin sai yhden hankalan kalan ottamaan, mutta pahaksi onneksi peruke meni poikki kesken kaiken! Itse katkotin myös perukkeen yhden arviolta 7 paunaisen kalan kanssa- tämän jälkeen uusi perukemateriaali menikin tutkintaan. Pahaksi onneksi aiemmin käyttämämme ja erinomaiseksi osoittautunut Visionin prisma-fluoro otti ja loppui muutaman paksuuden osalta ja jouduimme hankkimaan paikan päältä uutta siimaa. Tunnettukaan merkki ei näemmä takaa aina laatua, paskaa kalliissa paketissa lähinnä..

Perinteinen kalastusvaatetus - farkut & släbärit

Seuraava operaatio oli ajaminen jälleen uusiin maisemiin. Kohteina Waitomo caves sekä kalastelut jossakin matkan varrella!