Eteläsaaren viimeiset onginnat

Nyt ollaan päästy jo Pictoniin, jossa vietetään hostellin pihassa yö ennen lauttamatkaa Wellingtoniin. On siis aika jättää eteläsaaren taimenet rauhaan ja siirtyä kiusaamaan pohjoissaaren kaloja!

Viimeinen kalareissu tehtiin tavoistamme poiketen lähellä tietä virtaavalle, suositulle joelle. Tämähän meni ensimmäisen päivän osalta täysin perseelleen kiitos reilut 700 metriä meidän yläpuolelle rynnineeseen oppaan asiakkaineen! Opas oli täysi urpo, eteen rynnimisen lisäksi ilmoitti etten voi oranssilla perhosiimallani saada kaloja. No, oppaan asiakkaat olivat mukavia tyyppejä ja heillä oli menossa vasta toinen kalastuspäivä seelannissa, joten ei viitsinyt alkaa riitelemään siitä, kenellä itseasiassa olisi ollut oikeus onkia ja kellä ei.. Päästiinpä kerrankin ajoissa leiripaikalle :)

Seuraavana päivänä samalle joelle, hieman eri kohtaan kuitenkin. Päätimme kuitenkin jatkaa lähellä tietä kulkevan osuuden kalastamista, oli niin paljon mukavampaa päästä kulkemaan ilman rinkkaa pitkästä aikaa! Spottasimme joitakin kaloja, mutta vaikuttivat lähiaikoina ongituilta joten matka jatkui ilman suurempaa tulosta. Sand flyiden määrä pieksi ihan 6-0 West coastin, joka on maineensa mukaan pahin sand fly-helvetti maan päällä!

Sand flies!

Olimme kyllästyneinä sand flyihin ja häirittyihin kaloihin jo melkein lähdössä kohti autoa jatkamaan matkaa, kun spottasimme pari kalaa samassa poolissa peräkkäin touhuilemassa. No, ensimmäinen kävi katsomassa kahta perhoa ennen kuin sai tarpeekseen.. Tässä vaiheessa totesin kalojen olevan super-arkoja, ja aiemmista poiketen hyvin tarkkoja myös perukkeen paksuudesta. No, ohuempaa kärkeä kehiin ja kokeilemaan ylempää kalaa! Ensimmäinen tarjottu perho sai kalan nousemaan perhon alle, mutta kuitenkin hylkäämään perhon - ihme nirppanokkia kun ei blow fly kelpaa!! Seuraavaksi piti siis siirtyä järeämpiin aseisiin, luottopeliksi muodostunut #14 parachute adams sai kalan nappaamaan ensiheitolla ja siitä alkoikin jännittävä väsyttely! Jotenkin en ollut tajunnut kalan kokoa sen ruokaillessa, joten ekan syöksyn päätyttyä komeaan hyppyyn totesin mahiksien olevan varsin ohuet valitulla perukepaksuudella (6X!!).. Suureksi yllätykseksi kaikki meni kuitenkin puikkoihin ja parin minuutin kuluttua haavissa pötkötteli reissun tähän mennessä painavin kala. Ei ihan trophy muttei paljoa puuttunutkaan, vähän alle 9 paunaa komeaa fresh runneria kuitenkin!

Molemmat olleet kotona ruoka-aikaan!

Matkaa jatkettiin ja Elisakin kokeili yhtä kalaa, mutta valitettavasti kala taisi olla lähiaikoina kokeillut perhon syömistä sillä se poistui syvyyksiin muistaakseni toisella heitolla.. Olikin aika siirtyä autolle ja kääntää nokka kohti Blenheimiä ja Uuden Seelannin käsittääkseni arvostetuimpia panimoita! Blenissä majaa nimittäin pitää Renaissance brewing co., jonka tiloja ja laitteistoa vuokraa myös 8Wired-nimellä myytäviä oluita valmistava panisti. Molempien panimoiden tuotteet on listattu Ratebeerissä varsin korkealle, joten ihan peruskuraa ei tarvinnut hörppiä. Upea päivä, ensin lähes 9 paunainen taimen ja sitten maistelulautanen täynnä huippuoluita - NZ parhaimmillaan!

Tarinoita metsästä

Huhhuh, nyt on taas kävelty :)

Päädyimme kalastamaan melkoiseen erämaahan polkujen ulottumattomiin, tosin valitettavasti ei helikopterikalastajien ulottumattomiin.

Retki alkoi totuttuun tapaan kalastamalla koko päivä rinkka selässä ylävirtaan ja kauemmas tiestä edeten. Alkumatkasta ei jalanjälkiä näkynyt, tosin emme käyttäneetkään "muinaista" polkua vaan etenimme jokea pitkin. Aika alkumatkasta siiman päähän eksyikin nätti, muistaakseni noin 7 paunainen kala joka pääsi jatkamaan eloaan kuvausten jälkeen.

Eka

Pariin kertaan päästiin oikein aitiopaikalta spottailemaan kun tulvien liikuttelemat tukit olivat päätyneet kivenjärkäleiden väliin.

Piippuhyllyltä heittoa

Ensimmäisen yön majapaikaksi valittu hutti (kyllä, näitä huteja tiputellaan ilmeisesti koptereilla myös keskelle ei mitään) sijaitsi vaikeakulkuisen gorgen yläpuolella, joten loppumatkasta piti valitettavasti siirtyä viidakkoon etsimään polkua. Ei ollut helppoa ei, muutama hikipisara ja kirosana vuodatettiin ennen hutille pääsyä. Samalla päätimme, että paluumatkalla vaikka uidaan gorgen kautta mutta tuossa viidakossa ei enää rämmitä!

Aamulla liikkeelle kohti vielä kaukaisempia maisemia ja uusia kaloja. Paikka tuntui olevan vähäkalainen ja kopteri-laiskureiden suosima, joten kävelyä jatkettiinkin sitten suunnitelmista poiketen koko päivä hämärän tuloon asti. Matkalla nähtiin muutamia kaloja, mutta poolit muistuttivat enemmän järviä kuin jokia ja niiden kalastaminen oli vaikeaa/mahdotonta. Muutamat poolit olivat todella erikoisia, ilmeisesti joki oli tulvien aikana kaivanut uuden uoman johon oli jäänyt joitakin puita pystyyn!

Kalaton metsä

Olimme jo etsimässä sopivaa paikkaa teltalle kun näimme aika kivan kokoisen fisun ruokailemassa hienossa poolissa. Pooli oli melko syvä, ja sainkin pidentää dropperin peruketta reilusti ennen kuin kala nappasi pikkuisen nymfin. Hetken veivaamisen jälkeen haavissa lepäsi tosi nätti, 8 paunainen taimen. Väsyttelin kalaa sen verran lyhyen aikaa, että virkeä kala lähti käsistä hetkeä liian aikaisin - kuten kuvasta näkyy...

Lähti mopo käsistä

Illan viimeinen loppuvastustaja oli telttapaikan löytäminen jyrkkärinteisestä viidakosta, pienillä raivaustöillä sekin onnistui! Tosin telttaamme suurempaa yksikköä ei tähän koloseen olisi saatukaan.

Koti 2

Reissun viimeinen varsinainen kalastuspäivä alkoi kerrankin ilman rinkkoja, ja jatkui ilman kaloja (korrelaatiokerroin??). Talsimme muutamia kilometrejä ylävirtaan, mutta varsin pian päätimme lähteä paluumatkalle. Rannat muuttuivat todella hankalaksi kulkea ja ennen reissua katsomamme sääennuste näytti sille, ettei kovin pitkään alueella sopisi heilua tai pääsisi kokemaan alueen kuuluisat tulvat. Lisäksi se, että olimme jo kävelleet hyvän tovin topokarttamme reunan yli sai aikaan lisäpontta päätöksentekoon..

Seikkailun päätepiste

Yhtä kaikki joki oli sellainen kuin pitikin: kaukana kaikesta, upea ja kaloja vähän, mutta isoja. Ilman kopterikalastajien käyntiä joitakin päiviä aiemmin olisi varmaan tullut joulu ja juhannus samaan aikaan, nytkin seikkailu oli todellakin vaivan arvoinen! Paluumatka tehtiin gorgen kautta jokea pitkin ja sehän menikin hyvin Elisan päästessä yhden kohdan oikein reppuselässä joen yli. Elisan päätyminen ampiaspesään hetkeä aiemmin olisi tosin voinut jäädä tapahtumatta..

Paluumatkan keskikokoinen, eli 7 paunainen

Muutaman päivän pasta + purkkiruokadieetti aiheutti sen, että illalliseksi piti saada jotain tuoreempaa. Palattuamme maastosta vanskin nokka kääntyikin kohti merenrantaa ja isohkon joen suistoaluetta minkä tiesimme hyväksi paikaksi kahawain pyyntiin. Paikallisten naureskelut perhovehkeille loppuivat lyhyeen kun tinseli osoitti tehokkuutensa. Jokaisella heitolla kalat loiskivat hulluina perhon perässä, eikä aikaakaan kun illallinen oli taattu! Kahawai on hyvä tappelemaan ja näin mitä mainioin perhokala, lisäksi oikein hyvän makuinen. Jätin eräälle paikalliselle yhden tinselin, paikallisten kiinnostus perhoihin lisääntyi uusiin sfääreihin tämän vierailun aikana :)

Seuraavaksi ovat vuorossa viimeiset päivät eteläsaarella, pitää katsoa jos ehtisi vielä ongelle!

Queenstownin vilskeestä Westcoastin luontoon

Queenstown osoittautui hauskaksi pikkukaupungiksi, josta löytyi paljon samankaltaisuutta verrattuna meidän viime vuoden kotikaupunkiin Tromssaan. Molemmat ovat jyrkän mäen rinteille ja juurelle levittäytyviä pikkukaupunkeja, joissa ajaminen on aikamoinen haaste. Molemmissa on pieni  keskusta ja päävetonaulana veden äärellä olevat kahvilat ja ravintolat.  Queenstown oli meille mukavaa vaihtelua Fiordlandin jälkeen ja ennen siirtymistä kohti länsirannikon luontoa. Oli hauskaa kävellä pitkästä aikaa kaduilla ja olla ihmisvilinässä. Kävimme illalla jopa baarissa (tosin vaatetuspuoli oli rajoitetusta rinkansisällöstä johtuen hieman retkeilyhenkinen….). Lisäksi herkuteltiin Fergburgerin super-kuuluisilla hampurilaisilla. Kyllä, myös Elisa hurjiintui syömään hampurilaista, kun kerrankin oli erikoisilla täytteillä ja hyvistä raaka-aineista tehtyjä tarjolla :)

Kuuluisan Fergburgerin ruokalista

 Myös Vanski pääsi varikkokäynnille paikalliseen hyvin ystävälliseen ja nopeaan autokorjaamoon, kun paria päivää aikaisemmin yhdellä järvireissulla sen pohjapanssari otti vähän osumaa.  Viihdyimme Queenstownin ympäristössä useamman päivän ja sen jälkeen matka jatkui muutaman stopin kautta kohti Westcoastia.

Queenstownin keskustaa

Bloginpäivittäjä työntouhussa

Maisemia Wakatipu-järveltä

Ajopäivämme ensimmäinen stoppi oli kuuluisalla Aurumin viinitilalla (valittu Uuden-Seelannin parhaaksi kolmena vuotena peräkkäin), josta maisteluiden jälkeen törsättiin ja ostettiin pullo Pinot Noiria mukaan. Seuraava stoppi oli lounas Wanakajärven rannalla ja kolmas stoppi Wanaka Beerworksissa. Tuossa pienessä panimossa saimme henkilökohtaisen ja hyvin kattavan esittelyn pienpanimotoiminnasta ja lisäksi sekä maisteluun että myös mukaan erinomaisia oluita. Taisi Mikaa vähän olutharrastuskärpänen puraista, ajomatkalla hän suunnitteli oman oluen tekemistä, kunhan päästään takaisin Suomeen.

Viininmaistelua

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja lisää maisteltavaa....

Neljäs stoppi oli kauppareissu Wanakasta ja illallistarpeiden osto viinipullon seuraksi. Viides stoppi oli Fantail-vesiputouksille. Elisa on erikoistunut matkalla bongaamaan erityisesti vesiputouksia. Täytynee kirjoittaa niistä oma blogitekstinsä jossakin vaiheessa  hienoine kuvineen :) Kuudes stoppi oli toisille vesiputouksille, kun päästiin ihastelemaan Thunder Creek fallsia. Sen jälkeen päästiin noin ehkä seitsemännellä stopilla suunniteltuun majapaikkaan Pleasant Flatille. Illan kruunasi Mikan valmistamat herkulliset lammaspihvit ja erinomainen viini. 

Thunder Creek Falls

Mika kertoilee seuraavaksi varmasti taas kalastuskuulumisia. Tämän kirjoituksen voisi lopettaa muutamaan Westcoastin parhaimpaan palaan valokuvien muodossa. Olemme monena iltana odotelleet kuuluisia Westcoastin auringonlaskuja, ja yhtenä iltana onnistuimmekin näkemään kauniin ja kuvattavan arvoisen. Reissu on jatkunut nyt länsirannikkoa pohjoiseen. Matkalle on mahtunut kauniita rantamaisemia, pingviinien pongausta (vain jälkien muodossa) sekä jäätiköihin tutustumista. Nyt ollaan jo sisämaassa ja jäljellä olisi pari päivää eteläsaarta ennen matkan jatkumista lautalla Pictonista Wellingtoniin pohjoissaaren puolelle.

Westcoastin auringonlasku

Ajopuutaidetta rannalla

Fox Glacier- jäätikkö

Vaihteeksi perhokalastuksesta

Sitten itse asiaan, eli perhokalastukseen!

Kuten aiemmin tuli mainittua, ei kalaan pääseminen ole täällä aina ihan itsestään selvää – ainakaan mikäli haluaa jokikalaan kauden ollessa kuumimmillaan. Suomessa on tottunut siihen, että kovakaan sade ei juuri jokien vedenkorkeutta muuta, eikä värjää jo valmiiksi tummia vesiä. Täällä kova sade tarkoittaa sen sijaan sitä, että joet alkavat tulvia puolessa tunnissa jonka jälkeen muutamaan päivään ei jokikalaan ole asiaa. Toki valuma-alueeltaan pienet ja jyrkät joet kirkastuvat vastaavasti hyvin nopeasti ja pari tällaista jokea onkin pelastanut muuten sateisen jakson kalastuksen.

Kalastuskausi on täällä nyt melkeinpä parhaimmillaan, ja perhokalastajia ympäri maailmaa onkin riesaksi asti. Joidenkin suosituimpien jokien, joiden saavuttamiseksi ei tarvitse kävellä paljoa, anglers access pointit ovat miehitettyjä aamusta iltaan. Mikäli siis haluaa onkia kaloja joita ei ole härkitty päivään/pariin on oltava valmis kävelemään. Silloinkin on mahdollista että paikalle pölähtää helikopterillinen kalastajia - onneksi näin ei ole ainakaan vielä käynyt! 

Parhaimmillaan kalastus sitten on, no, parasta taimenen perhokalastusta mitä missään on tarjolla. Vesi on pääsääntöisesti todella kirkasta ja mahdollistaa sight fishingin, jota pidän hienoimpana ja haastavimpana perhokalastusmuotona. On upeaa seurata kalan touhuja sen ruokaillessa ja koettaa päätellä mitä ötököitä ne kulloinkin napsivat! Laji on myös todella haastavaa, kaiken on mentävä nappiin tai saa katsoa kuinka kala katoaa säikähtäneenä pohjakivien lomaan. 

Ehkä sight fishing on sen vuoksi niin hienoa, että tapahtuma on haastavuudessaan ja pikkutarkkuudessaan mukaansatempaava. Ensin pitää havaita kala riittävän kaukaa jottei se havaitse sinua, sen jälkeen pitää keksiä mikä on kulloinkin ruokalistalla, onnistua heittämään ensimmäinen heitto todella pitkällä perukkeella kutakuinkin oikeaan kohtaan ja saatava perho(t) uimaan täysin viistämättä välillä hankalienkin virrankohtien yli. Jos kaikki tämä onnistuu riittävän hyvin, on vielä saatava kala haaviin mikä ei ohuilla perukkeilla ole näiden vahvojen kalojen ollessa kyseessä mitenkään itsestäänselvää! Kaikki on mennyt nappiin mikäli pääsee lopuksi katsomaan miten kala lipuu takaisin virtaan jatkamaan puuhiaan kunhan perho on ensin irrotettu suupielestä. Eräällä joella (paljon käytetty termi, en nimittäin aio mainita mitään paikkoja nimeltä) otin kaloilta pataan 6-0 niiden keskittyessä syömään muutaman millin mittaisia willow grubeja (pajun lehdissä olevissa äkämissä asustavia kellanvihreitä toukkia) niiden tippuessa veteen. Joko olin vailla riittävän pieniä perhoja, tarpeeksi ohutta perukesiimaa tai olin muuten vain huono ihminen – yhtä kaikki, munat meni komeasti pataan! Aion kyllä vielä joskus ottaa revanssin paremmin varustautuneena :)

Jotain meni oikein

 

6X kestää yllättävän paljon!

Kyllä, aina sama paita!

Sääennuste lupailee taas pieniä sateita, eikä pilvisyys ja sateet helpota kalojen havaitsemista ollenkaan. Niinpä onkin vuoro käydä onkimassa jotakin lukuisista hyvistä järvikohteista. Viidakko vaikenee taas toviksi kun Queestown jää taakse ja siirrymme takaisin metsään!

Päivitystä jälkijunassa vol 2.0

ilmaisen netin hyötykäyttö jatkuu, kiitos Telecom!

Catlinsilta vanskin nokka käännettiin Invercargillin kautta Fiordlandiin. Fiordland National Park, joka kattaa lähes koko alueen, on eräs maailman suurimmista luonnonpuistoista ja alue kuuluukin kokonaisuudessaan maailmanperintökohteisiin.

Saapuminen Milford soundiin

Milford sound

Olimme haaveilleet kajakoinnista kuulussa Milford soundissa, mutta vapaiden paikkojen puute sekä järjettömät hinnat saivat nämä kaksi turistia vaihtamaan kajakoinnit istumiseen cruisella. Risteily soundissa olikin upea maisemineen, hylkeineen ja vesiputouksineen.

Stirling falls

Paikalliset norpat unilla

Milfordistakin päästiin pois, vaikka jyrkkä tie meinasikin olla vanskille liikaa! Piti kirjoitella lisää juttuja mm. kalastuksesta, mutta tässä puistossa alkaa olla liian kylmä istuksia t-paidassa. Seuraava blogiteksti kirjoitellaan vanskin suojissa Queestownilaisessa holiday parkissa, johon päädyimme viettämään pari rauhallista päivää vaellus/kalastusreissujen välissä :)

Päivitystä jälkijunassa vol 1.0

Hihhei, tässä onkin vierähtänyt tovi sitten viimeisen päivityksen! Ollaan ajeltu vanskilla pitkin poikin eikä ole ollut sopivasti nettiä saatavilla. Nyt pitänee viime aikojen tapahtumat jakaa pariin tekstiin ettei tule vain yhtä sekavaa, vaan monta sekavaa viestiä :)

Eli, siirryttiin eteläsaaren pohjoisosista etelämmäs parin stopin kautta toki. Matka etelään alkoi siirtymisellä Christchurchiin tapaamaan paria perhokalastavaa suomalaista, joiden oli tehtävä paluu arkeen eli Suomeen. Pojilla oli aikainen aamulento, eivätkä illan aktiviteetit välttämättä heräämistä helpottaneet :)

Christchurchista matka jatkui Keskimaahan, Mount Cookin maisemiin. Seelannin korkeimman vuoren alueella on tarjolla vaikka kuinka paljon erilaisia trackeja köpöteltäväksi, joista me valitsimme erään jäätikön vieressä kulkevan. Polku oli paikoin romahtanut maanvieremien seurauksena, ja kulkeminen olikin välillä loikkimista kiveltä toiselle. Pääsimme kuitenkin ehjinä perille!

Karate-Pig zoomailee "polulta" jäätikölle

Mt. Cook jne.

Elisa ja vesiputous josta saimme vesipullot täyteen

Polun päässä piti odottaa "jatkopolku" jota pitkin olisi päässyt ihailemaan itse Aorakia, eli noin 3700 metriä korkeaa Mt. Cookia. Polku oli kuitenkin kadonnut, tai oikeastaan vierinyt jäätikölle valtavan maanvieremän seurauksena! Tämä harmitti sekä meitä, että ennen kaikkea paria puolalaista, joiden oli tarkoitus kiivetä Aorakille seuraavana päivänä. Pariskunta toi mieleen parin henkilön tapaaman jäätikkövaeltaja K. Lehikoisen, joten ehkä oli parempi etteivät päässeet kiipeilemään..

Ennen tätä retkeä olimme kovasti odottaneet, että näkisimme kuuluisan Kea-linnun. No, emmepä odota enää! Nämä paikalliset tiput parveilivat alueella tutkien mistä saisivat anastettua ilmaisen lounaan. Laukontorin lokit jäävät kirkkaasti kakkoseksi näille vahvanokkaisille siivekkäille! Eivät onneksi kuitenkaan syöneet meidän telttaa vaikka ropistelivatkin ulkopuolella koko yön..

Kea

Aorakista matka jatkui rannikkoa pitkin etelään. Matkalla koitettiin etsiä kalapaikkoja, mutta sateet sekä  alueella parveilevat perhokalastajat tekivät hommasta mahdotonta. Vuorokauden sademäärät olivat taas jossain 100 millin hujakoilla ja Anglers accessit/parkkipaikat täynnä autoja. Kalastuksen sijaan jouduimme siispä tyytymään Catlins-nimisen rannikkoalueen tarjoamiin maisemiin sekä Avara Luonto-elämyksiin!

Catlinsin rannikkoa - Nugget point kertoo Elisa

Matkaoppaanamme toimiva Lonely planet-opus tiesi kertoa, että alueella tavataan yhtä maailman harvinaisimmista pingviineistä. Näitä keltasilmäpingviinejä arvellaan olevan ainoastaan noin 4000 kipaletta, joten taisi käydä aika hyvä tuuri, kun sellaisia näimme oikein kaksin kappalein! Ensimmäinen bongaus tapahtui rannalla, jossa kökötimme piilossa hiekkadyynin takana ja näimme kuinka pingu kaakersi merestä rantsun suojiin. Seuraava havainto tuli  toisen turistikohteen, fossiloituneen metsän ihailun lomassa havaitun, höyhenpukuaan vaihtavan pingun muodossa.

Yellow-eyed penguin, natiiviksi Hoiho

Fossiloitunut metsä. Pauttiarallaa 180 miljoonaa vuotta sitten nämä olivat pystyssä.

Muista Avaraluonto-hetkistä vastasivat hylkeet sekä merileijonat, about tsiljardin sand flyn yrittäessä pääosiin.

Merileijonien herkkä hetki